Elokuun ensimmäisen viikonlopun kisailut

Jukka Eskelinen
4.8.2024

Elokuun ensimmäisen viikonlopun kisailut kuohulaisittain aloitti Marjakaarron Markku Mattilaniemen Parkrunnissa. Hyvin alkaa Markulla tossu liikkua, nyt parani heinäkuinen Parkrun-aika reilusti ja aika jopa sivuaa v.2018 juostua ennätystä. Mitähän loppukesä tuokaan tullessaan. Tulokset. 

Kempeleessä juostiin Zeppelin - maraton. Timppahan siellä oli toki puolikkaalla ja podium-paikka napsahti 1,34 ajalla, jolla Mr. puolimaraton sijoittui M-50 sarjassa kolmanneksi. Sarjan tulokset täällä.

Viitasaaren Löytänän kylässä juostiin Jaakon hölkkä- niminen hieman alle kymmenen kilometrin pituinen kylähölkkä. Eero oli mukana menossa ja kirikin lopuksi M60-sarjan kolmanneksi. Tulokset täällä.

Ja kyllähän radallakin tapahtui. Sunnuntaina Ami kävi virittelemässä Vihdissä kasin aikaan 2.40. Hurja sade siivitti mailerisissin siis melkein kauden parhaaseen. Hyvä Ami.