Uusia kuohulaisia esittelyssä

Jukka Eskelinen
30.4.2024


Tällä kertaa esittelyvuorossa Kärkkäisen Matti. Tervetuloa Hyvään Seuraan Matti.

 

1. Kuka olet?

 

Matti Kärkkäinen, 35-vuotias kolmen pienen lapsen isä ja yrittäjä.  

 

2. Missä asut?

 

Kolme vuotta sitten rakensin omakotitalon Vihtavuoreen ja siellä on perheen kanssa asuttu siitä lähtien.

 

3. Mikä on suhteesi juoksuun?

 

Lapsena harrastin monipuolisesti kaikenlaista urheilua. Juoksemaan aloin enemmän parikymppisenä, mutta silloin suunnistus oli päälaji. Muutaman vuoden juoksin JKU:ssa tavoitteellisemmin, mutta sitten juoksu jäi, kun samaan aikaan tuli akillesvaivoja ja ensimmäinen lapsi syntyi. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen olen koittanut palata juoksun pariin. Tavoitteena on vielä parantaa ennätyksiä, etenkin maantiematkoilla.

 

4. Tähän asti paras juoksukokemus?

 

Olin JKU:n mukana Espanjassa seurajoukkueiden maastojuoksun eurooppacupissa. Kilpailuun osallistui huippuja Euroopan eri maista ja sinne pääseminen tuntui hienolta, vaikka itse kisa ei mennyt erityisen hyvin. Usein hienoimmat hetket on kevyillä lenkeillä esim. usvaisena syysaamuna tai talvisilla poluilla otsalampun kanssa.

 

5. Mitä odotuksia sinulla on Vaajakosken Kuohulta?

 

Hyvää porukkaa ja toivottavasti ehdin mukaan yhteistreeneihin.

 

6. Mitä tiesit aiemmin Vaajakosken Kuohusta?

 

Etenkin Niemelän Aleksi ja Hyttisen Antti on tuttuja kisoista ja harjoituksista. Muutenkin paljon tuttuja nimiä ja naamoja, joita on tullut vastaan eri paikoissa. Pentin Pinkaisuun on myös tullut osallistuttua monta kertaa.