Kuohulaisia nähty taas pitkin maita, metsiä ja maanteitä

Markku Savioja
3.10.2021

Kuohun juoksijoita on ollut viikonlopun aikana kisailemassa laajalla alueella pitkin Suomea.

Pääkaupungissamme Helsingissä kävi juoksemassa Hannu HCR vitosen. Aikaa kului Hannulta 41.03 mikä ei toimitukseen kantautuneiden tietojen mukaan miestä ihan tyydyttänyt kun alle 40min oli tavoitteena. No, kova veto joka tapauksessa. Vitosen tulokset tässä.

Kolin jylhissä maisemissa pitkin polkuja juostiin Vaarojen Maraton. Kuohun nimissä mukana hurjastelivat Markku M (130km) ja Anna (65km). Melkoisia suorituksia kyllä, ei voi kuin ääneen ihmetellä. Tai siis tässä tapauksessa kirjoittaen. Vaarojen Kuohulais-tulokset löytyy täältä.

Keuruulla puolestaan juostiin 8,1km mittainen Syyshölkkä jossa mukana kirmasivat Anu (Naisten sarjan ykkönen), Jukka (M50 kolmas) ja Eero (M60 nelonen). Syyshölkän tulokset tässä.

Pieksämäellä kisailtiin jo vuodesta 1974 alkaen juostussa Osmon Superhölkässä. Kuohulaisista mukana oli Ami joka pisteli puolimaratonin kelpo aikaan 1.38,43 jolla irtosi M60 sarjassa kakkossija. Osmon M60 puolikkaan tulokset täältä.