Uusia Kuohun juoksijoita esittelyssä

Jukka Eskelinen
2.12.2019


Tällä kertaa uusista Kuohun juoksjoista esittelyssä on Ahosen Matti.

Tervetuloa Hyvään Seuraan Matti !

 
1.                        Kuka olet ?

Matti Ahonen, ensi vuonna 60 v eli uusi sarja odottaa. Työelämässä ollaan vielä, ura tehty IT-alalla, tällä hetkellä pienessä Kotoprossa myyntihommissa. Kesäaikaan taitaa tulla puuhasteltua omalla metsätilalla enemmän kuin leipätyössä ja talvella toisinpäin.

2.                        Missä asut ?

Tikkakosken Tunnelinmäessä, kumppanin kanssa ok-talossa. 

3.                        Mikä on suhteesi juoksuun ( kuinka kauan olet harrastunut, osallistutko kilpailuihin vai lenkkeiletkö omaksi iloksi) ?

Opiskeluajoista lähtien on liikunta ollut elämäntilanteen mukaan enempi tai vähempi kuvioissa mukana. Siinä kaksvitosena meni ensimmäiset maratonit ja kössiä hakattiin. "Kilpaura" alkoi viisikymppisissä ja loppui vaivoihin parissa vuodessa, muutaman SM-mitalin kerkesin saamaan. Myös muutaman kansainvälisen arvokisan kävin, tulokset löytyvät osastolta ynnämuut. Minua ei kovasti innosta määräharjoittelu, mutta sitäkin enemmän itseni likoon laittaminen kilpailutilanteessa kuten hölkissä, jotka koen kilpailuksi itseäni vastaan. Viime aikoina harjoitteluni on muodostunut pääasiassa metsätöistä, sählyn peluusta ym. Aloin loppukesästä taas kokeilemaan juoksemista ja vaivat eivät yllättäen enää vaivanneetkaan, siitä syntyi ajatus lähteä taas kehiin. Jos kuntokäyrä näyttää siltä, että pystyn SM:ssä ratamatkoilla tasapäisesti kisailemaan sijoista 4-6 niin sinne sitten tähtäin.

4.                        Tähän asti paras juoksukokemus ?

Varmaan EM-kisareissu 2012 akselilla Tsekki-Saksa-Puola 

5.                        Mitä odotuksia sinulla on Vaajakosken Kuohulta ?

Jotta voin osallistua kisoihin, piti liittyä Aikuisurheiluliiton jäsenseuraan. Kuohu vaikuttaa tällä alueella aktiivisimmalta juoksuseuralta sekä erilaisten tapahtumien että juoksijoitten suhteen, joten jonkinmoista sosiaalisuutta yksilöharrastukseen voisi olla odotettavissa. Mutta varmaan niin päin, että ei seuraan tulla odotusten ja vaatimusten kanssa vaan jäsenet ne seuran tekevät ja ilman muuta haluan kantaa korteni kekoon.

6.                        Mitä tiesit aiemmin Vaajakosken Kuohusta ?

Kuohussa on tuttuja ja puolituttuja hölkkäajoilta, joten juoksupuoli on ollut tiedossa. Muusta toiminnasta en ole niin kartalla.