Uusia kuohulaisia esittelyssä
Jukka Eskelinen
19.5.2019
Tällä kertaa uusista Kuohun juoksijoista esittelyssä Kemppaisen Hannu. Tervetuloa Hyvään Seuraan Hannu ! 1. Kuka olet ? 2. Missä asut ? 3. Mikä on suhteesi juoksuun ( kuinka kauan olet harrastunut, osallistutko kilpailuihin vai lenkkeiletkö omaksi iloksi) ? 4. Tähän asti paras juoksukokemus ? 5. Mitä odotuksia sinulla on Vaajakosken Kuohulta ? 6. Mitä tiesit aiemmin Vaajakosken Kuohusta ?
Olen 49-vuotias juoksun harrastaja. Asun Kuokkalassa. Olen harrastanut kestojuoksua ja voimaharjoittelua 2010-luvun, mutta vasta viime vuosina olen päässyt perille kestojuoksun ja urheilemisen saloista, kun tutustuin urheilutieteeseen. Vuoden 2018 keväällä aloin tekemään tehokkaita juoksu- ja voimaharjoituksia tiheämmin, joka viikko muutaman. Kunto paranikin syksyyn mennessä, niin että juoksin 5000 metriä omassa testissä aikaan 23.13 min. Talvella treenaaminen ei onnistunut niin hyvin, mutta huhtikuussa treenasin taas tiiviisti. Ehkä paras kilpailukokemukseni on Paavo Nurmi Maraton-tapahtuman kympiltä muutama vuosi sitten, se oli eka juoksemani kilpailu tai juoksutapahtuma. Aion juosta juoksutapahtumissa ja aikuisurheilukisoihin osallistuminenkin kiinnostaa. Pidän korkeista tavoitteista, ne innostavat aina ja niiden eteen joutuu harjoittelemaan tehokkaammin ja paljon pidempään kuin realististen tavoitteiden. Odotuksia seuran toiminnan suhteen minulla ei hirveästi ole, mutta odotan että pääsen viittä tonnia ja kolmea tonnia juoksemaan. Neljännesmaratonin juoksin toukokuun alussa. Kuohusta en tiennyt mitään muuta kuin että seuran jäseniä juoksee paikallisissa juoksutapahtumissa. |