Tukholman helteessä

2.6.2018 juostiin 40. Tukholman maraton ja suhteellisen rankoissa olosuhteissa lämpömittarin näyttäessä noin +30 C. Pientä ongelmaa oli järjestelyissä sortuneen mainossillan ja epäselvien reitinohjauksen tiimoilta, mutta muuten tilaisuus oli hyvin järjestetty ja palvelut toimivat hienosti. Suihku- ja juottopisteitä oli noin 2-3 km välein, jotka tulivat todella tarpeeseen, helle oli armoton kaupunkialueella, kun tuulta ei ollut yhtään ja asfaltti hohkasi kuumaa. Keskeyttäneiden määrä oli kuitenkin ennätyspieni, noin 7% luokkaa, kun normaalisti lukema on noin 13%.

Tässä muutama opittu asia vastaisuuden varalle helteiseen city maratoniin:

• ensimmäinen kilometri väistämättä hidas eliittiryhmän ulkopuolella, mutta tämä voi olla hyväkin asia. Itselläni meni noin 6 km/min vauhtia.
• juoksumatka pitenee väistämättä, kun hakeudutaan varjoihin ja suihkuihin, oma mittarini näytti 800 m ylimääräistä, joillain jopa 2 km
• suihkuista kastunut ja näin ollen painavampi juoksupaita aiheuttaa herkästi hankaumia iholle, aiemmin en ole tästä kärsinyt viileämmillä keleillä, mutta nyt ainakin pari laastaria olisi tiennyt paikkansa…
• apteekista hommattu aurinkorasva toimi hienosti, sellainen joka ei jätä ihoa rasvaiseksi. Auringon aiheuttamia palovammoja ei syntynyt lainkaan, eikä rasva muutenkaan haitannut matkalla.
• jänikset eivät pidä kiinni tavoiteajoista, kuten Suomessa on totuttu, tästä varoiteltiin jo etukäteen. Itse huomasin tämän kun 3:00 h jänis rynnisti ohi, oman vauhtini ollessa noin 4:05 luokkaa, villisti tuulettaen ja saman tien kadoten horisonttiin. Eipä ihme, että normaalia jäniksen mukana seuraavaa porukkaa ei ollut muodostunut. Lisäksi kuulin että 3:30 ja 3:45 jänikset juoksivat 10 km kohdalla rinnakkain?!

Omalta osalta juoksu meni ihan kohtalaisesti, 7 minuuttia jäin ennätyksestä, joka muuten olisi lienee ollut saavutettavissa. Keväällä on kuitenkin tullut nakuteltua sekä 10 km että ½ maran omat ennätykset. Olosuhteet kuitenkin tekivät selväksi jo heti alussa, että ennätystä on turha tavoitella, puoleen väliin asti kuitenkin pystyin pitämään omaa hyvää vauhtia. Tämän jälkeen alkoi tasainen hiipuminen, energiaa kyllä oli, eikä mitään vaivoja ilmaantunut, mutta kuumuus vaan vei menohalut. 33 km kohdalla Västerbron:n silta tuntui loputtomalta. Täkäläisittäin tuota voinee verrata noin 10 x Väinölän sillan nousua putkeen. Toisaalta perheemme parempi puolisko osoitti, että hellemaran voi juosta myös järkevästi, Maaritin ensimmäinen täysimatka aikaan 4:26 ja loppua kohti kiihtyvänä! Maaliin saapui hymyilevä juoksija pirteänä kuin peipponen!

Toipumisalue ja siellä jälkihuolto oli myös loistava, taisin kiskaista 4 tuoppia alkoholitonta olutta, pari hodaria, kahvia, pullaa jne. Kentällä tekonurmella pötkötellessä oli kiva jutella ihmisten kanssa ja seurata maaliin valuvaa ihmismassaa.