Katujuoksussa kuohulaisia runsain joukoin ( kuvia lisätty)
Jukka Eskelinen
6.5.2017
Jyväskylän Katujuoksussa nähtiin runsaasti kuohulaisia viilettämässä. Menestystäkin tuli paljon, Jokisen Janne taisteli varttimaratonin voitosta, ollen kuitenkin maalissa toinen. Naisten vastaavalla matkalla oli 2 kuohun kaunotarta palkintopallilla , Tiina toinen ja Niina kolmas. Matti puolestaan jatkaa kovaa kisatahtia ja yhtä ylivoimaisesti kuin olemme tottuneet. Hän oli nimittäin koko puolimaratonin nopein menijä, hattu päästä ! Matin juoksun arvoa nostaa vielä ylimääräisen lenkin tekeminen ( eipä ole ensimmäinen kerta tässä kisassa on väärä opastus). Hienosti juoksi myös Toivasen Juha, yleisen sarjan neljänneksi ja omalla ennätyksellä. Hyvä Juhis !
|