Kaudenpäättäjäiset päätelty

Markku Savioja
29.10.2016

Tietoa päättäjäisistä kantautui tänne saakka...(kirjoitan tätä hotellissa Shanghaissa).

Juoksuporukan kauden päättössaunalla oli perinteiseen tapaan varsin mainio meininki. Tapahtumakuvista löytyy muutamia kuvia. Ennen saunaa osa porukasta kiersi Pinkaisun reitin kuten tapoihin on viime vuosina kuulunut.

Jukka E:n fiiliksiä: "Jutun sorina oli korvia huumaava koko kolme tuntisen. Palkitsemiset saivat raikuvat aplodit kuten myös kertaus siitä että Pentti ja Ari ovat Kuohun kunniajäseniä".

Palkittuja olivat siis Antti, Tiina ja Matti. Onnittelut ja raikuvat aplodit heille !

Tästä on taas hyvä ponnistaa hienolla porukalla kohti seuraavan juoksukauden haasteita ja hyviä juoksuja.