| pääsivu | yleisurheilu | paini | voimistelu |
etusivu
ajankohtaista
yhteystiedot
harjoitukset
kisat
urheilijat
tulokset
kuvagalleria
tilastot
linkit
vieraskirja2




Ajankohtaista 2011

31.12.2011 Juoksuvuosi päätettiin Saarijärvellä
Uudenvuoden juoksuperinnettä vaalittiin Saarijärvellä juostussa vuodenvaihteen hölkässä. Tulokset löytyvät Kesyn sivuilta:Vuodenvaihteen hölkkä, Saarijärvi 31.12.2011

17.12.2011 Talven toinen testijuoksu juostu
Keski-Suomen testijuoksusarjan toinenkin osa saatiin juosta verrattain hyvissä olosuhteissa. Muutamia liukkaita paikkoja oli, mutta pääsääntöisesti reitti oli sula. JKU:n Miika Takala osoitti oivaa talvikuntoa rullaten kevyehkön näköisesti 10km:llä ajan 34,02. Vitosen nopein oli niin ikään JKU:ta edustava, nuori Miika Kiminkinen. Tulokset löytyy 'Tulokset'-osiosta.

06.12.2011 Kuohulaisia itsenäisyyspäivän maratonilla Kuopiossa
Perinteinen itsenäisyyspäivän maraton juostiin Kuopiossa kohtuullisissa olosuhteissa. Yhdestä päivästä oli kiinni, ettei olosuhteet olisi olleen vuodenaikaan nähden jopa loistavat. M40-sarjan puolimaratonilla Kuohun Matti Lehtonen juoksi voittoon ajalla: 1.22,09. Saman kisan 5:s oli Mika Rantala ajalla 1.24,30. Maratonin yleisen sarjan voittotulosta, Kimmo Randelinin juoksemaa aikaa 2.35,36 voidaan pitää olosuhteisiin nähden erinomaisena. Tuloksia täältä:Itsenäisyys Maraton, Kuopio 06.12.2011



26.11.2011 Talven ensimmäinen testijuoksu juostu
Keski-Suomen testijuoksusarjan ensimmäinen osa juostiin vuodenaikaan nähden loistavissa olosuhteissa. Tuuli hidasti matkantekoa alkumatkan, mutta vastaavasti joudutti menoa paluumatkalla. Osanottajia oli likipitäen ennätysmäärä yhteensä 37 juoksijaa. 10km:n nopein oli Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen, joka teki matkalla n.0,5 minuutin pummin (perinteistä siis pidettiin kiinni tänäkin vuonna). Toiseksi sijoittunut JKU:n Juha Puttonen huomasi Jaakon pummauksen ja jäi herrasmiesjuoksijana odottelemaan kaveria, jotta testi jatkuisi reiluissa merkeissä. 5km:n nopein oli Kuohun Juha Sairanen. Tulokset löytyy 'Tulokset'-osiosta.

05.11.2011 Kuohulaiset vauhdissa Rautaveden maratonilla
Kotimaisen sulanmaan maantienjuoksukauden päättävä Rautaveden maraton juostiin tuulisissa olosuhteissa. Kuohulaisista mukana oli kolmikko Matti Lehtonen, Mika Rantala ja Tommi Leinonen. Matti ja Mika ottivat kaksoisvoiton M40-sarjan maratonilla. Menestyksen täydensi Tommi ottamalla voiton saman sarjan puolimaratonilla.

27.10.2011 Juoksuporukan kauden päättäjäiset 11.11.2011 Vaajakosken uimahallilla
Kuohun kestävyysjuoksijoiden jo legendaarisiksi muodostuneet kaudenpäättäjäiset pidetään perjantaina 11.11.2011 Vaajakosken uimahallilla. Lenkille lähtö tapahtuu uimahallin edestä jo klo 17:00, mutta saunaan ja muihin aktiviteetteihin päästään klo 18:00. Perinteen mukaan päättäjäisissä juostaan kulunut kausi uudelleen ja ensi kausi jo etukäteen! Juoksijoita toivotaan runsaasti mukaan. Wesmannin toimittaja tulee tekemään juttua lenkille lähdön aikoihin klo 17:00.

22.10.2011 Tommi Leinonen voitti Wihan puolikkaan
Kuohun Tommi Leinonen voitti Tampereella järjestetyn 'Wihan kilometrit'-tapahtuman puolimaratonin juoksun. Tampereella juostiin aamusta iltamyöhään. Matkoja riitti aina 100km:iin saakka.

15.10.2011 Matti paranteli maratonennätystään Kankaanpäässä
Kuohun Matti Lehtonen jatkoi hyvässä syyskunnossa vielä ennätystehtailuaan. Maratonennätys parantui n.1,5 minuuttia aikaan 2.54,14. Tuloksella irtosi M40-sarjassa kakkossija.

09.10.2011 Antti ja Markku Vantaalla, Ari Pieksämäellä.
Syksyiset kotimaan maratonkisat jatkuvat vielä lokakuun ajan. Vantaalla Kuohun Antti Hyttinen tekaisi täydellä matkalla ennätyksensä 2.46,23 sijoittuen yleisen sarjan kisassa sijalle 8. Samassa kisassa Markku Savioja kellotti tuloksen 3.02,21, jolla heltisi kisassa sija 22. Pieksämäellä juostun Osmon Supermaratonin uuden reitin kävi testaamassa Kuohun Ari Surkka, juosten puolimaratonin aikaan 1.19,21, jolla sijoittui M35-sarjassa toiseksi. Ajalla olisi voittanut miesten yleisen sarjan ja tullut naistenkin sarjassa toiseksi.

20.09.2011 Koululaisten kisoissa vielä hyviä tuloksia
Junioreiden yu-kauden päättävä perinteinen alakoulujen välinen yleisurheilukisa kisattiin Harjulla hyvissä olosuhteissa. Kuohulaisista junioreista onnistui erityisesti Olli Elo, joka paransi 1000m:n ennätystään lähes 10 sekuntia. Voittotulos 3.41,54 alittaa P9-sarjan A-rajan reilusti.Olli sijoittui myös 60m:llä toiseksi ajalla 10,21. Aliisa Ruusuvirta sijoittui 60m kisassa T11-sarjassa myös toiseksi hyvällä ajalla 9,33. Myös Tiia Pyyhkälä juoksi hyvin T12-sarjan 1000m:llä sijoittuen neljänneksi ajalla 3.41,18

18.09.2011 Tommi Leinoselle veteraanien maantiejuoksun Suomen mestaruus
Veteraanien maantiejuoksumestaruuksista juostiin Polvijärven Huhmarissa. Kuohun Tommi Leinonen voitti M40-sarjan 10km matkan selkeästi ennen entistä huippuhiihtäjää Jukka Hartosta. Kuohun Matti Lehtonen oli kisan 5. ja Mika Rantala 7., joten joukkuekisan mestaruuskin tuli Vaajakoskelle. M45-sarjassa Juha Sairanen juoksi ensimmäisessä Kuohu-startissaan hienosti sijalle 4.

09.09.2011 Junioreiden kauden päättäjäiset 27.9.2011
Junioreiden yu-kauden päättäjäiset pidetään Wellamossa tiistaina 27.9.2011. Klo 17:45 on mahdollisuus käydä uimassa jos haluaa. Varsinaiset päättäjäiset pidetään alakerran kokoustilassa klo 18:30 - 20:00. Tilaisuudessa palkitaan kuluneella kaudella menestyneitä juonioreita ja jaetaan seurakisojen palkinnot. Tervetuloa mukaan kaikki kesällä kentällä rehkineet juniorit !!

08.09.2011 Kuohun juniorikolmikko syyskuun kisoissa
Kuohulaiset osallistuivat kolmen junioriurheilijan voimin Harjulla järjestettyihin syyskuun kisoihin. Parhaimmasta tuloksesta vastasi tällä kertaa Iiro Surkka, joka juoksi tuhatta ja sataa. 1000m:llä syntyi aika 3.10,27. Tämä kisan voittotulos oli Iirolle jo 8:s eri lajeissa tehty A-luokan tulos tälle vuodelle. 100m:n ensikokeilu antoi vastatuuleen juostuna ajan 13,02. Olli Elo ja Tiia Pyyhkälä läksivät myös 1000m:n kisaan tavoitteenaan ikäryhmiensä A-luokan tulokset. Olli olikin aivan hilkulla onnistua. Aika 3.50,55 jää A-rajasta vain puolisen sekuntia. Tiian rohkea alkuvauhti kostautui tällä kertaa lopussa tuloksen jäädessä rutiinitasolle 3.43,48.

03.09.2011 Runsaasti kuohulaisia Finlandia-maratonilla
Finlandia maraton järjestettiin tänä vuonna lähes ihanteellisissa olosuhteissa. Myös kuohulaisia juoksijoita oli runsaasti mukana. Tässä kuohulaistuloksia kootusti: Puolimaratonilla Antti Hyttinen oli miesten sarjassa 6. ajalla 1.17,58 ja Markku Savioja 19. ajalla 1.24.27. Mika Rantala oli M40-sarjan puolimaratonilla 3. ajalla 1.22,35. Edelleen puolimaratonilla Kalervo Ilmanen oli M60-sarjan 2. ajalla 1.30,12. Pentti Virmalainen oli saman kisan 8. ajalla 1.41,40 ja Hannu Friman 15. ajalla 1.51,28. Naisten puolella Riitta Hämäläinen sai tilastoihin ajan 1.39,09, jolla irtosi N55-sarjan ylivoimainen voitto. Täydellä maratonilla kuohulaiskaksikko Matti Lehtonen ja Ari Surkka taivalsivat lähes koko matkan rintarinnan. Lopussa Matti rutisti M40-sarjan kakkoseksi ajalla 2.56,36. Flunssasta kärsinyt Ari hiipui tällä kertaa M45-sarjan 4:ksi ajalla 2.57,06. Muita tuloksia voi tutkiskella täältä:Finlandia Maraton, Jyväskylä 03.09.2011

27.08.2011 Riitta voittoon ja Matti kakkoseksi Höyryn hölkässä
Riitta Hämäläinen ja Matti Lehtonen osoittivat oivaa nousukuntoa Haapamäellä juostussa Höyryn hölkässä. Riitta voitti N50-sarjan ylivoimaisesti ja Matti oli niukasti M40-sarjan kakkonen. Molemmilla on seuraavaksi tähtäisessa täyden maratonin selättäminen. Riitta matkustaa Berliinin kisaan ja Matti starttaa jo viikon päästä Jyväskylässä juostavalla Finlandia-maratonilla.

27.08.2011 Iirolle uusi pituusennätys Joensuussa
Kuohun Iiro Surkka voitti Joensuussa järjestettyjen PKO-juniorikisojen P13-sarjan pituushypyn siirtyen uudelle metriluvulle. Tulos 5,05 syntyi sallitussa +1,4 metrin myötätuulessa. Iiro voitti myös saman sarjan 200m. Vastatuuleen juostu käsiaika oli tällä kertaan 27,2.

21.08.2011 Iiro voitti 4-ottelun piirinmestaruuden kovalla sarjalla
Kuohun Iiro Surkka voitti selkeästi Keski-Suomen piirin mestaruuden 4-ottelussa. Tulostehtailua latisti hieman se, että järjestäjät eivät saaneet sähköistä ajanottoa pelaamaan ensimmäiseen lajiin eli 60m aitoihin. Käsiaika 9,6 vastaa kuitenkin aikaisemmin kesällä juostua lajiennätystä. Kuula meni hieman "penkin alle" tuloksen jäätyä ensimmäisen varmistelutyönnön 9,80:een. Tästä sisuuntuneena syntyi korkeudessa sekä 800m:llä uudet lajiennätykset 159 ja 2.23,31. Epäviralliset kokonaispisteet ylittävät myös nykyisen piirinennätyksen, mutta varmistuvat myöhemmin syksyllä. Tulos on joka tapauksessa uusi Suomen tämän vuoden P13-sarjan 4-ottelun kärkitulos, koska edellinenkin oli Iiron hallussa.

20.08.2011 Antti Hyttinen 12. SM-maratonilla
Kuohun Antti Hyttinen osallistui Helsinki City Maratonin yhteydessä juostuun Sm-kisaan. Sijoitus oli 12., mikä irtosi tällä kertaa ajalla 2.51,45. Tulokset: Helsinki City Maraton, Helsinki 20.08.2011

12.08.2011 Veteraanit vauhdissa Sakun hölkässä
Timo Taipale (M50) ja Pentti Virmalainen (M60) nappasivat sarjavoitot Pylkönmäellä juostussa Sakun hölkässä. Matti Lehtonen ja Mika Rantala olivat M40-sarjan 3. ja 4.

08.08.2011 Otto paranteli keihäsennätystään Virroilla
Kuohun nuori keihäänheittolupaus Otto Lehtonen paranteli ennätystään Virtain seuranmestaruuskilpailuissa. Tuloksella 31,37 irtosi P11-sarjan kakkostila.

06.08.2011 Timo sarjavoittoon ja Mika kakkoseksi Sveitsissä
Kyseessä ei kuitenkaan ollut ulkomaan kisa vaan juoksu, joka juostiin Hyvinkään Sveitsin maastoissa. Timo Taipale voitti M50-sarjan ja Mika Rantala oli M40-sarjan kakkonen.

06.08.2011 Matti Lehtonen ennätykseen Kuusaan maratonin puolikkaalla
Matti Lehtonen osoitti oivaa nousukuntoa Haapajärvellä juostulla Kuusaan maratonilla. Puolikas kulki ennätysaikaan 1.19,28, millä irtosi M40-sarjan kakkostila.

31.07.2011 Kuohulle 7 mitalia junioreiden pm-kisoissa
Kuohun yleisurheilujuniorit osallistuivat pienellä, mutta iskukykyisellä joukkueella Keski-Suomen pm-kisoihin. Jokainen kisoihin osallistunut kuohulainen pääsi mitalin makuun. Piirin mestaruuteen ylsivät Iiro Surkka P13-sarjan 60m:llä ja Olli Elo P9-sarjan 1000m:llä. Hopeaa saivat Jussi Eskola P14-sarjan 2000m:llä, Ville Pyyhkälä P13-sarjan seipäässä sekä Otto Lehtonen P10-sarjan keihäänheitossa. Pronssisiin pm-mitaleihin ylsivät lisäksi Tiia Pyyhkälä T12-sarjan 1000m:llä sekä Jussi Eskola P14-sarjan 800m:llä. 'Tulokset'-osiossa tarkempia tuloksia.

24.07.2011 Antti ja Ari Savonlinnan puolimaratonilla
Kuohun "savolaisvahvistukset" Antti Hyttinen ja Ari Surkka osallistuivat Savonlinnassa järjestettyyn Pyhän Olavin maraton-tapahtumaan. Kuumassa kelissä ja raskaalla reitillä Antti sijoittui yleisen sarjan puolimaratonilla toiseksi ajalla 1.18,26. Ari voitti M45-sarjan puolimaratonin ajalla 1.19,36. Tulokset: Pyhän Olavin maraton, Savonlinna 24.07.2011

17.07.2011 Iirolle Suomen kärkitulos poikien 4-ottelussa
Kuohun Iiro Surkka osallistui Etelä-Pohjanmaan pm-otteluihin Ähtärissä. Hyvissä olosuhteissa käydyssä kisassa Iiro onnistui hienosti. 60m aidoissa tuli heti henkilökohtainen ennätys 9,81 lievään vastatuuleen. Kuulassa viimeisellä työnnöllä tuli myös ennätys 10,30. Korkeus jäi 150:een mitä voidaan pitää hyvänä rutiinituloksena, mutta 800m sujui taas ennätysvauhtia 2.24,81. Tämä antoi yhteistuloksen 2073 pistettä, mikä on P13-sarjan tämän kesän kärkitulos Suomessa.

16.07.2011 Matti Lehtonen sarjavoittoon Hämeenlinnan maratonilla
Kuohun Matti Lehtonen noteerasi uudeksi ennätysajakseen 2.55,40 Hämeenlinnan maratonilla. Ajalla irtosi komeasti voitto M40-sarjassa. Tulokset: Hämeenlinnan maraton 16.07.2011

10.07.2011 Kuohulaisia Jouto-hölkässä
Joutsassa juostussa Jouto-hölkässä oli runsas kuohulaisosanotto. Kovinta kuohulaisvauhtia piti Tommi Leinonen sijoittuen M40-sarjan kakkoseksi. Matti Lehtonen oli saman sarjan 4. ja Mika Rantala 5. Timo Taipale täydensi rintamaa sijoittuen sijalle 9. Markku Savioja oli yleisen sarjan 7. ja Pentti Virmalainen M55-sarjan 5. Tulokset: Jouto-hölkkä 10.07.2011

03.07.2011 Otto ja Jussi ennätyksiin karnevaaleilla
Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa järjestettiin myös juniorien heittokisoja. Kuohun Otto Lehtonen heitti leirikilpailuissa 3.7 tuloksen 30,40. Tulos on Oton uusi ennätys ja samalla ikäryhmänsä (P10) A-luokan tulos. Jussi Eskola puolestaan paranteli 2000m ennätystään lukemiin 6.52,44 Jämsän kestävyysjuoksukarnevaaleilla.

02.07.2011 Mika ja Markku menestyksekkäitä Mikkelissä
Mikkeli-maratonin yhteydessä juostulla Kaihun Vartilla oli Kouhun Mika Rantala koko porukan nopein voittaen luonnollisesti myös M40-sarjan ajalla 39,50. Markku Savioja oli M35-sarjan kakkonen ajalla 42,50. Tulokset: Kaihun Vartti 02.07.2011,

18.06.2011 Forssan kuohulaissuoritukset
Perinteinen Forssan Suvi-ilta juostiin tällä kertaan hyvissä olosuhteissa. Kuohulaisittain kovimmasta noteerauksesta vastasi täydellä maratonilla M60-sarjan voittanut Kalervo Ilmanen. Voittoaika 3:01,35 on tähän sarjaan erittäin kova tulos ! Puolikkaalla Antti Hyttinen pääsi tavoitteeseensa eli alle 1.20. Tulos 1:19,20 oikeutti yleisen sarjan 15. sijaan. Mika Rantala sijoittui M40 sarjassa sijalle 7. Leo Öhman oli M60-sarjan puolikkaalla 7. ja Hannu Friman 13. Ari Surkan juoksu päättyi tällä kertaa "sukuvikaan" eli takareisikramppiin jo parin kilometrin juoksun jälkeen. 10km matkalla Timo Taipale oli 19. ajalla 38;53. Tarkempia tuloksia täältä: Forssa Suvi-ilta 18.6.2011,

18.06.2011 Iirolle pronssia Finlandia junior games:ssa
Espoon Leppävaarassa järjestetyissä Finlandia Junior Games:ssä osallistui Kuohun Iiro Surkka lauantaina sekä 60m juoksuun että korkeushyppyyn. Kisoista teki erityisen haastavan koko viikon oikutellut kipeä takareisi. 60m metrillä alkueräjuoksun jalka kuitenkin kesti. Finaalikin meni kohtuu hyvin sijoituksen ollessa 5:s ajalla 8,15. Takareisikivusta huolimatta Iiro hyppäsi vielä korkeudessa vetisissä olosuhteissa FJG-pronssia tuloksella 150. Valitettavasti vamman vuoksi päälaji 200m jäi tältä tilastoykköseltä juoksematta sunnuntaina. FJG-tulokset löytyvät täältä: Finlandia Junior Games 18-19.6.2011,

08.06.2011 Onnistumisia Laukaalla
Laukaalla järjestetyissä piirikunnallisissa kisoissa tehtiin Kuohun junioreiden toimesta hyviä tuloksia. Parhaasta tuloksesta vastasi Iiro Surkka juosten 200m aikaan 26.46, mikä alittaa P13-sarjan A-luokan tuloksen yli kahdella sekunnilla. Toinen A-luokan tulos nähtiin P14-sarjan 2000m:llä, jossa Jussi Eskola onnistui hienosti juosten tuloksen 6.57,40. Myös Tiia Pyyhkälä ja Olli Elo juoksivat ennätystensä tuntumaan.

03.06.2011 Matti Lehtoselle tuplat kympin matkoilla
Kuohun Matti Lehtonen nappasi peräkkäiset kympin voitot viikon viiveellä. Ensimmäinen voitto tuli Suolahden katujuoksun +40-sarjassa ajalla 36.21.Timo Taipale oli saman sarjan neljäs. Toinen voitto tuli Saarijärven ratakympillä, jossa voittoon riitti aika 36.10. Kaksoisvoiton varmisti seurakaveri Tommi Leinonen ajalla 36.19.

02.06.2011 Junioreita Äänekosken kisoissa
Kuohun junioreista osallistui Äänekosken kisoihin Jussi Eskola, Iiro Surkka, Tiia Pyyhkälä ja Olli Elo. Uusia ennätyksiä napsui tällä kertaa kaikille pojille. Iiro paranteli pituuden ennätystä lukemiin 4,94 ja kiekko kaarsi myös lupaavasti 35,23. Molemmat A-luokan tuloksia. Jussi korjaili viikon takaisia ennätyslukeamia 1000m:llä tulokseen 3.17,49. Olli puolestaan juoksi 40m 7,23 ja 600m 2.08,32. Tiia aloitti ulkoratakautensa juoksemalla 1000m aikaan 3.47,14.

30.5.2011 Tommi Leinosen kevään kisoja osa 2.
Tommi Leinonen jatkaa tiukkaa kisatahtiaan. Tässä viimeisimpiä tuloksia:Hunajahölkkä 8.5.2011,Kurrenkierros 25.5.2011, Ruukin juoksu 22.05.2011, .

29.5.2011 Tukholman maraton
Tukholman maratonille osallistui Kuohun juoksutallista Antti Hyttinen ja Markku Savioja. Antti veteli perusjuoksulla 2.53,30. Markku joutui tällä kertaa keskeyttämään. Tulokset:Tukholman maraton

26.5.2011 Juniorit avasivat ulkoratakautensa
Osa kuohun junioreista on aloittanut kilpailut ulkoradoilla. Kovaa kehityskautta elävä Iiro Surkka tehtaili Jämsän ja Jyväskylän kisoissa neljä uutta ennätystä: 60m aidat 9.99, keihäs 36.21, 60m 8.09 ja korkeus 156. Keihästä lukuunottamatta kaikki ovat P13 sarjan A-luokan tuloksia. Jussi Eskola paranteli 1000m ennätystään Äänekoskella aikaan 3.20,17. Myös vasta 9-vuotias Olli Elo on kilpaillut useissa lajeissa. Parhaana tuloksenaan 1000m:n 4.08,04.

22.5.2011 Teuvon puolikas
Viitasaarella juostuun Keijon puolikkaaseen osallistui myös kuohulaisia:Teuvon puolikas, Viitasaari.

14.5.2011 SM-maastojen tulossatoa
Kuohun veteraanit osallistuivat SM-maastoihin seuraavin tuloksin. M40 sarjassa parhaaksi kuohulaiseksi osoittautui Tommi Leinonen, joka sijoittui 5:ksi. Mika Rantala ja Matti Lehtonen olivat peräkkäisillä sijoilla 10. ja 11. Joukkueena Kuohu oli 4:s. M60 sarjassa Pappa-Pena sijoittui sijalle 27. Flying Finns-maastoissa Kuohun Olli Elo sijoittui P9-sarjassa 10:ksi. Tarkemmat tulokset täältä:SM-maastot, Nivala.

7.5.2011 Veteraanit vetreinä puolimaratoneilla
Lauantaina juostiin pm-maastojen lisäksi kaksi puolimaratonin kisaa Jyvässeudulla. Keuruulla juostiin Martin puolikas, jossa Kuohun Matti Lehtonen otti voiton M40-sarjassa ajalla 1.22,59. Samoihin aikoihin juostiin Jyväskylän katujuoksu, jossa Kalervo Ilmanen tykitti M60-sarjaan kovan noteerauksen juosten puolikkaan aikaan 1.27,50. Kaksoisvoiton Kuohulle varmisti Leo Öhman ajalla 1.40,32.

7.5.2011 Viisi mitalia Kuohulle pm-maastoista
Kuohun kestävyysjuoksijat osallistuivat pm-maastoihin seuran juoksijamäärä huomioiden pienehköllä, mutta iskukykyisellä joukkueella. Mitaleja tuli melkoisella ikähaarukalla, kun nuorimpana Olli Elo otti hopeaa P9-sarjassa ja vanhimpana Pappa-Pena nappasi samanvärisen mitalin M60-sarjassa. Ainoan piirinmestaruuden Kuohulaisista juoksi M50-sarjan Timo Taipale. Hopeinen mitali pujotettiin kaulaan myös M40-sarjan Mika Rantalalle ja pronssinen P12-sarjan Tuukka Kallioniemelle.

2.5.2011 Tommi Leinosen kevään kisoja
Kuohun Tommi Leinonen on kilpaillut ahkerasti ja menestyksekkäästi kevään aikana. Tässä tuloksia:Tassuralli 20.3.2011,Unskin sadas maraton 2.4.2011,Kesport Leppävirta maantiejuoksu 9.4.2011,Villin lenkki, Orimattila 17.4.2011,Paimio-juoksu 25.4.2011,Kyröjoki-maraton 30.4.2011

1.5.2011 Kuohulaismenestystä Summassaari-maratonilla
Kuohun Antti Hyttinen ja Matti Lehtonen ottivat kaksoisvoiton Saarijärvellä juostun Summassaari-maratonin puolimatkalla. Saman matkan M60-sarjassa Pentti Virmalainen aloitti uuden ikäsarjan myös voitolla.

18.4.2011 Ari ja Antti matkavoittoihin Varkaudessa...
Kuohun Ari Surkka uusi viimevuotisen voittonsa Varkaus-puolikkaan yhteydessä juostun perinteisen Hurushölkän 10,9km:llä. Kuohun menestystä jatkoi puolimaratonin voitolla Antti Hyttinen, joka ratkaisi voiton hyvän loppuvetonsa ansiosta 3 sekunnin erolla seuraavaan.

18.4.2011 ...ja samaan aikaan Mika ja Timo sarjakolmosia Pyynikillä
Pyynikkijuoksussa Kuohulaiset ottivat kaksi kolmossijaa. 40-vuotisten miesten sarjassa Mika Rantala oli kolmas ja kymmenen vuotta kokeneempien sarjassa Timo Taipale juoksi saman sijan.

10.4.2011 Pentin Pinkaisu avasi Keski-Suomen juoksukesän
Pinkaisu oli tällä kertaa hieman juhlavammin järjestetty, koska Kuohun juoksu-pappa Pentti Virmalainen täytti täydet 60 vuotta!! Itse juoksussa säväytti erityisesti Elina Lindgrenin huikea meno naisten sarjassa. Uudella reittiennätyksellä 36,17 olisi sijoittunut miestenkin sarjassa korkealle. Muita tuloksia voi ihmetellä 'Tulokset-osiossa'. Pena kiittää kaikkia osanottajia ja onnittelijoita!!

19.3.2011 Hallikausi päätökseen Keski-Suomen juniorihallien 2-osassa
Hallikausi saatiin päätökseen Hipposhallissa pidetyissä Keski-Suomen juniorikisoissa. Kuohusta mukana olivat Iiro Surkka, Olli Elo ja Tiia Pyyhkälä. Iiro jatkoi hyvää hallikauttaan voittamalla P13-sarjan 60m uudella ennätysajalla 8,40. Kolmiloikassa tuli myös saman sarjan voitto tuloksella 10,40. Lisäksi P14-sarjassa juostu 200m antoi 4:nnen sijan ajalla 28,06. Muita tuloksia 'Tulokset'-osiossa.

19.3.2011 Maaliskuun testijuoksu juostu
Kevään edistyessä juoksun harrastajatkin kaivautuvat koloistaan lisääntyvissä määrin. Testijuoksuun osallistui n.30 tossun kuluttajaa. Jonomuodostelman perusteet 'Tulokset'-osiossa.

13.3.2011 Iirolle korkeuspronssia Tampere Junior Indoor Games-kisoissa
Kuohun Iiro Surkka otti pronssia P13-sarjan korkeushypyssä Tamperella pidetyissä junioreiden valtakunnallisissa hallikisoissa ennätystuloksella 151. Uusi ennätys syntyi myös 60m aitajuoksussa, jossa tulos 10,23 riitti kymmenenteen sijaan. Kolmannessa lajissa, pituushypyssä askel osui lankulle hyväksytysti vain ensimmäisessä varmistelevassa hypyssä muiden yritysten päätyttyä yliastumisiin. Tulos 469 riitti tässä lajissa kahdeksanteen sijaan. Kuohulaisista oli mukana myös Olli Elo, jonka 1000m:n juoksun loppuaika oli 4.08,54. Tulokset:Tampere Junior Indoor Games

19.2.2011 Helmikuun testijuoksu juostu
Keski-Suomen testijuoksusarjan 4:s osakilpailu pidettiin -18 asteen pakkasessa, mutta tuulettomassa ja aurinkoisessa kelissä. Pakkanen oli pelotellut arimmat testijuoksijat, mutta 9 urhoollista saapui paikalle ja omien sanojensa mukaan nautti juoksusta. Tavoistamme poiketen emme onnistuneet eksyttämään ketään reitiltä tällä kertaa.

12.2.2011 Iiro ja Tiia Keski-Suomen avoimissa hallikisoissa
Kuohun Iiro Surkka ja Tiia Pyyhkälä osallistuivat Keski-Suoman avoimiin hallikisoihin. Iiro voitti P13-sarjan korkeuden tuloksella 145, oli pituudessa kolmas tuloksella 4,72 ja 60m aidoissa neljäs tuloksella 10,28. Tiia oli T13-sarjan 1000m:llä kolmas ajalla 3.44,07

28.1.2011 Iiro jatkoi mitaliputkea halli-pm-kisojen toisessa osassa
Kuohun Iiro Surkka jatkoi pm-mitaliputkea Hippos-hallissa pidetyissä pm-hallien toisessa osassa. Tällä kertaa tuli kaksi hopeaa. P13-sarjan 60m juoksussa 2. sija heltisi ikäryhmän A-luokan tulosta sivuten ajalla 8,50. Toinen hopea irtosi 3-loikasta tuloksella 10,40. Tiia Pyyhkälä juoksi omaa sarjaansa ylemmän T13-sarjan 800m:llä neljänneksi hyvällä ajalla 2.54,33.

22.1.2011 Hyviä kuohulaissuorituksia halli-pm-kisoissa
Kuohulaisista parhaiten menestyi Iiro Surkka avaten kilpailukautensa kolmella pm-mitalilla. Kultaa tuli P13-sarjan 200m:llä (28,3), hopeaa kuulassa (9,97) sekä pronssia pituudessa (4,82). 200m:n ja pituuden noteeraukset ovat ikäryhmän A-luokan tuloksia. Pm-pronssia juoksi myös Jeremias Leskinen P12-sarjan 60m:llä lupaavalla tuloksella 9,22.

22.1.2011 Tammikuun testijuoksu juostu
Lauantain 22.1.2011 juostiin vuoden ensimmäinen testijuoksu. Keli oli pöpperöinen ja siihen nähden voittotuloksia sekä parhaan miehen että naisen osalta voidaan pitää hyvinä. Tulokset löytyvät 'Tulokset'-osiosta.





Ajankohtaista 2010
Ajankohtaista 2009
Ajankohtaista 2008
Ajankohtaista 2007
Ajankohtaista 2006
Ajankohtaista 2005
Ajankohtaista 2004
Ajankohtaista 2003
Ajankohtaista 2002


Sivua viimeksi muutettu: 12-01-2010 12:43